Meloja 1 -melonnan peruskurssi on helppo, hauska ja ehdottomasti suositeltavin tapa aloittaa melonnan harrastaminen. Ole sinäkin meloja, ilmoittaudu Meloja 1 -kurssille.

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.
Kuvassa on Meloja 1 -peruskurssin kurssivihon kansi. Kansikuvassa kaksi naista hymyilevät kajakeissa laiturin vieressä aurinkoisena päivänä. Taustalla näkyy purjeveneitä ja muita melojia.
Kuvassa kolme naista pelleilee ja nauraa kajakeilla sesten. Yksi heistä sanoo: "Kurssilla oli ihan mielettämän hyvä yhteishenki ja tunnelma, hauskaa oli ja sain uusia kavereitakin."


Meloja 1 -peruskurssi on melonnan oppipolun ensimmäinen askel, jonka ottamalla pääset jo pitkälle. Meloja 1 -kurssin jälkeen pystyt melomaan suojaisilla vesillä itsenäisesti ja osallistumaan ohjattuihin melontaretkiin ja harjoituksiin. 

Kursseja järjestetään sekä kajakeilla, että avokanooteilla. Kurssi voi olla retkimuotoinen, perheille suunnattu tai koskimelontapainotteinen. Kaikilla kursseilla opetallaan kuitenkin samat melonnan perusasiat.

Kurssin suoritettuasi saa Meloja 1 -taitokortin. Kortti on osa eurooppalaista EPP (Euro Paddle Pass) järjestelmää. Sillä voit todistaa melontataitosi Suomen lisäksi yhdeksässä muussa Euroopan maassa. Saatat tarvita sitä esim. kanoottia vuokratessasi.

Kuvassa on keltainen  Meloja 1 -toitokortti.

Meloja 1 -kurssi on tarkoitettu jokaiselle
Meloja 1 -peruskurssi on tarkoitettu jokaiselle. Jos olet uimataitoinen ja osaat ajaa polkupyörällä, opit myös melomaan.

Et tarvitse aikaisempaa melontakokemusta, et myöskää omia varusteita. Sinun ei tarvitse olla urheilija, tietyn ikäinen tai muotoinen. Lievät liikuntarajoitteet eivät ole esteenä ja erityisryhmille, kuten vaikeammin liikuntarajoitteisille järjestetään sovellettuja Meloja 1 -peruskursseja.

Hinta
Meloja 1 -peruskurssin hinnat vaihtelevat. Tyypillisesti kurssimaksu on noin 100 € - 150 € / osallistuja. Hintaan vaikuttavat kurssin järjestäjä ja toteutustapa sekä oheispalvelut. Kurssiin voi sisältyä lisäohjelmaa, majoituspalvelua, eväät tai päätöskahvit. 



Kurssin kulku
Ensimmäisellä harjoituskerralla pääset tutustumaan kajakkiin tai kanoottiin sekä muihin melontavälineisiin. Pääset vesille kokeilemaan, miten melotaan eteenpäin ja taaksepäin ja miten käännytään. Harjoitteleminen tapahtuu rannan tuntumassa kokeneiden ohjaajien avustuksella. 

Ensimmäisellä harjoituskerralla opetellaan yleensä myös kaatumistilanteessa toimimista. Pääset siis myös uimaan. Kannattaa ottaa vaihtovaatteet mukaan. 

Seuraavilla kerroilla harjoitellaan melontatekniikkaa sekä maissa, että vesillä. Saat huomata, että melonta on paljon monipuolisempaa ja sisältää paljon enemmän erilaisia tekniikoita, kun olet ehkä luullut. 

Kurssin viimeisenä päivänä tehdään yleensä muutaman kilometrin eväsretki, jonka aikana tutustutaan lähivesiin. Saat tuntumaa melontaretkeilyyn. Eväät ja vaihtovaatteet kulkevat mukana kajakissa tai kanootissa. 


Kaatuminen voi jännittää
Kajakin tai kanootin kaatuminen jännittää monia ja kaatumisharjoitus voi pelottaa. Kajakki voi tuntua alussa kiikkerältä. 

Kiikkeryyteen tottuu nopeasti ja tasapaino kehittyy meloessa. Kaatumistilanteen harjoitteleminen on välttämätön osa melontaturvallisuutta ja alkujännitys vaihtuu harjoitellessa yleensä innostukseksi. 

Tukenasi on koko kurssin ajan kokeita ohjaajia ja melojia. 


Meloja 1 -kurssin sisältö tiivistetysti

- 10 h yleensä kolme iltaa tai kaksi päivää
- melonnan perustekniikat: eteenpäinmelonta, peruuttaminen ja kanootin / kajakin  ohjaaminen
- melontaturvallisuus, vesiliikenne, olosuhteet ja toimiminen kaatumistilanteessa
- kajakit, kanootit ja melontavarusteet
- melonnan lajit ja harrastusmahdollisuudet
- ympäristötietous

Meloja 1 -peruskurssit löytyvät kurssikalenterista.